Kasvihuoneen kuulumisia

Villa Preiskarissa on pieni ja vanha kasvihuone, joka tosin alkaa peittyä ihan lepikkoon eikä aurinko sinne oikein edes yllä. Kuitenkin keväällä, auringon pikkusen pilkistäessä taivaanrannalla, pitää siemeniä pistää multaan ja vaalia pieniä taimia kuin kukkaa kämmenellä. Kyllä sieltä satoa on joka vuosi on saatu vaan nyt näyttää huonolta: huomenna alkaa syyskuu ja tomskut vasta innostuivat kukkimaan. Sato taitaa jäädä vain basilikaan ja chileihin. Paprikatkin vasta kukkivat.



"Laurilta laumaan ja Perttulilta peräti pois"

Ollaan edetty jo elokuun lopulle ja ilmassa on syksyn tuntua kovasti, ilmakin ihan tuoksuu syksylle. Yöt ovat jo niin, niin pimeitä ettei tuttu pihapiirikään tunnu enää tutulta vaan varovasti pitää saunapolulla astella.


Päivällä taitaa kesä ja syksy tapella keskenään, sillä niin kesäisiä päiviä on ollut. Aurinko houkuttelee vielä terassille kahvimuki kädessä siristelemään silmiä ja keräämään voimia talven varalle.


Meriharakoita ei enää näy, ovat muuttaneet talvehtimisalueilleen poikasineen. Talitinttien poikaset pirahtivat lentoon ja katosivat pihapiiristä. Västäräkki sentään vielä hyppelee, heiluttelee pyrstöään ja tsit-tsittelee luonamme. Myös "tukka-elvikset" eli tukkakoskelon pojat ovat kasvaneet melkoisiksi mötkölöiksi ja kaakattavat kovasti lempipaikkamme; laiturin vieressä saarikoirillemme, jotka eivät välitä niitä edes vilkaista! Sekös nostaa tukka-elviksien luuloja itsestään, kun kaakatus käy koirien korviin ja ne lähtevät laiturilta pois. Kyllä siinä koskelon pojat pörhistelevät kovasti ja isottelevat, kun saivat taas "peloteltua" laituriasukit pois" Kamera kuitenkin vielä epäilyttää ja linnut uiskentelevat hieman kauemmaksi.


Hieman haikealta tuntuu kesän loppuminen ja syksyn alkaminen, vaikka ihanan lämpimiä ovat olleet elokuun pimeät illat. Vuoden kiertokulkua on mielenkiintoista seurata ja siinä mukana elää. Jospas hienoinen haikeus sydämestäkin haihtuisi pois...

Ja auringonsäteitä keräisi varastoon:



Metsäretkiä ja gurmee-ruokaa

Villa Preiskarissa piipahdetaan usein kävelemässä huvilan takaa alkavassa metsässä, milloin kylävieraiden lasten kanssa seikkailemassa, milloin koirien kanssa nuuskimassa mielenkiintoisia koloja tai muuten vain haahuilemassa.
Onkohan menninkäisen naavaparta unohtunut oksalle?

Metsä on ihana paikka. Vaikka kulkisi samoja polkuja, niin aina voi löytää uusia asioita: naavaisia puita, menninkäisten koloja tai lintujen pesiä. Saarikoiratkin ovat oppineet nauttimaan metsäpoluista.


Tavallisesti Villa Preiskarin mamma kävelee siellä yksin, vain koirat matkassa ja ilman kameraa, mutta tänään teimme metsäretken kahdestaan ja kamerakin oli matkassa. Niin ja tietysti saarikoirat!


Löysimme puun, jonka kasvupaikka oli hieman kummallinen. Piti hieraista muutaman kerran silmiä ennen kuin uskottiin. Kyllä, kiven päälle oli puu juurensa asettanut!


Metsäretken jälkeen saarikoirat putsaavat tassunsa ja käpertyvät terassin alle varjoon päiväunille.

Mutta Villa Preiskarin mamma etsi sieniveitsensä ja teki haperokastiketta: paloitellut haperot paistetaan voissa, lisätään ripaus suolaa ja pippuria, sipulia, muutama lusikallinen pippurista tuorejuustoa, loraus kolmen juuston kermaa ja annetaan porista puuliedellä kunnes omasta maasta kuokitut uudet perunat ovat kypsyneet.
Jälkiruuaksi paistetaan samalla tulilla nopeasti kananmuna-lättyjä (normaliin taikinaan lisätään vain tuplamäärä kananmunia, silloin lättyset nousevat pannulla reunoiltaan kupeiksi) vatkataan kermavaahtoa ja "lättykupin" päälle laitetaan vielä tuoreita mansikoita ja mustikoita. Nam!


Höysteeksi oman kasvimaan salaatteja, herneenpalkoja ja pinaattia. Kunnon lähiruokaa. Voiko ihminen muuta gurmee-ruokaa arkipäivänä halutakaan?

Villa Preiskarin mamma vasta opettelee sieniruokien laittamista, joten kertoisitko oman sieniruoka-reseptisi minulle kokeiltavaksi ja opeteltavaksi?
Mamma kiittää ja kumartaa

Loppukesä

Jo elokuu! Mihin tämä kesäkausi on mennyt?? Onko kiirettä havaittavissa Villa Preiskarissa...  emme ainakaan myönnä! Päiväohjelmaan kuuluu kasvihuonessa kastelua, chilejen tutkailua ja yrttien keräämistä, mansikkamaalla pitää myös pyörähtää ja kerätä aamupalalle muutama "mollukka",

(Villa Preiskarissa on pieni, noin 70 Polka-mansikkapensaan mansikkamaa, nam)
koirille antaa ruokaa ja vaihtaa puhdas juomavesi (sessukoilla on kummallakin omat ämpärilliset vettä ja silti ne saattavat juosta rantaan juomaan merivettä!) kasteisella nurmikolla tepastelua ennen kuin kahvimukin kanssa ehtii laiturille istuksimaan ja nauttimaan hetken luonnosta.
Usein joutsenperhekin tulee aamupalalle rantavesiin.

Joutsenperheelläkin on kiire saada jälkikasvunsa siivet kantamaan pitkälle matkalle.

Villa Preiskarissa metsikön puut on sen verran tiheässä ja isoja ettei aurinko kunnolla pääse mustikalle väriä antamaan ja niitä kypsyttämään, mutta kyllä sieltä aina piirakkamarjat löytää. Tai ainakin marjat mustikkamaitoon.

Aamupuuhien jälkeen Villa Preiskarissa tehdään sitä, mikä fiilis sattuu päälle tulemaan. Keskeneräisessä rakennuksessa eivät työt lopu...Välillä tuntuu ettei mitään saa aikaan ja kaikki vastustaa, välillä taas tulee näkyvää nopeastikin ja helposti, ihan suistsait. Tänään Villa Preiskarissa ollaan odottavissa lomatunnelmissa: enää kaksi aamua ja sitten ei herätyskello pärähdä soimaan 04.40. Alkaa elokuun pimeät ja lämpimät illat :)

Keskikesä

Keskikesän juhlaa vietettin villa Preiskarissa kauniissa ja lämpimässä säässä, aurinko hemmoitteli meitä yöttömän yön viettäjiä. Siihenpä se taisikin jäädä: tuntuu, että aina vaan sataa ja sataa, vaikka todellisuudessa oli myös kuivaa, aurinkoista ja lämmintä. Ehkä olimme jo tottuneet aikaisempiin hellekesiin, joten nyt tällainen "normaali"kesä (ce qui est normal?) tuntuu viileälle. Kasvimaata on saanut kyllä kastella tänäkin vuonna!


Villa Preiskarin mamma on nautiskellut aikaisista aamuista, kun luonto hiljalleen heräilee: merikin on usein vielä tyyni ja hopeinen, koskelon pojat rauhallisesti uivat lähellä laituria ja mamman lämpöisessä rantavedessä huljuvia varpaita, muutama lokki laiskasti liitelee yllämme. Ihana rauha ja hiljaisuus. Siinä laiturilla on hyvä kohottaa kasvot kohti nousevaa aurinkoa ja tuntea sen lämpö poskipäillä. Kuunnella laulurastaan säveliä, hörpätä isosta mukista maitokahvia ja rapsutella mökkikoiria. Laiturista on tullut aamun lempipaikka.


Tosin mökkikoirat viihtyvät siellä päiväunillakin. Vaikka Sampo näyttää nukkuvan pelottavan lähellä laiturin reunaa, niin vielä ei röhnöttäjä ole veteen tipahtanut!

Sellainenkin "ihme" Villa Preiskarissa nähtiin, että meriharakka tuli kasvimaale etsimään syötävää. Muutaman kastemadon nälkäinen nokallaan maasta löysikin ja sen verran aikaa peltopalasella viivähti, että ikkunan läpi muutama kuva ehdittiin napsaista. Aikaisemmin ei olla meriharakkaa edes pihapiirissä nähty, ainostaan rantakivillä, joten olipas se kiva yllätys iltasella katsella tuota arkaa lintua.



Leppoisia ja kiireettömiä kesäpäiviä teille kaikille!

Alkukesä

Kesän alku on ollut villa Preiskarissa kylmä, sateinen ja tuulinen.
Luonto on näyttänyt monet kasvonsa. Välillä taivas on ollut hehkuvan punainen, tuntuu että voiko tämä olla tottakaan. Niin upeat värit!



Välillä niin upeat sateenkaaret ovat halkoneet taivasta,



ja välillä on aurinkokin paistanut. Lintujen viserrys ja sirkutus on täyttänyt ympäröivän luonnon. Pikkupörriäisetkin heränneet ja ahkeroivat avautuneissa kukissa.


Varsinkin nurmikon kasvuvauhti on yllättänyt villa preiskarilaiset, tavallisesti juhannukseksi se leikataan, mutta nyt leikkausoperaatio on tehty jo kahdesti! Juhannukseen on kuitenkin vielä aikaa, joten ennätys tulee.
Myös lipstikka on iso ja villa preiskarilaiset ylpeitä. Kerran on lipstikkakeittoa keitelty ja monet kerran jo raparperikiisselillä herkuteltu. Ihana raparperipiirakan ohjekin bongattu netistä. Siinä ei tarvitse vatkailla ollenkaan. Sen kun vain sekoittaa, paistaa ja puolen tunnin päästä herkuttelee :)


Viime kesänä tähän aikaan upea rodo jo kukki, vaan tänä vuonna ollaan jäljessä. Toivotaan ettei kauaa sentään. Nuppuja kuitenkin näkyy ja se tekee mielen niin iloiseksi.






Tällä hetkellä villa Preiskarissa seurataan talitinttia, joka pyrähtelee pesälleen huvilan terassin katon ja pylvään väliin. Pieneen rakoseen on toinen kotinsa laittanut. Kamera on viritetty valmiiksi ja odottaa poikasten ensilentoa...Kova sirkutus pesästä jo kuuluu :)

Tervetuloa kesä!

Viikonloppuna olimme ensimmäistä kertaa tälle kesälle veneellä liikkeellä. Ajelimme saareen katsomaan joko kaikki lumet ovat hävinneet ja raparperin nuput näkösällä. Ja olihan siellä kevät jo pitkällä:


Ehdimme pihaa haravoida ennen lauantain vesisateita, onneksi ei sentään satanut lunta kuten Rovaniemellä! Sanomalehdessä kerrottiin, että sinne oli tullut 19 cm uutta lunta. Meidän leveysasteilla tuli vettä, oli ihana saunoa veden ropistessa kattoon. Sunnuntaina aurinkokin pilkisti jo pilvenraosta, mutta oli tuuli todella kylmästi. Pipo sai olla syvällä päässä. Saarikoirat nautti:


Vapaus kulkea minne itse haluaa eikä ollut narua esteenä kuten kaupungissa, mutta eipä saarikoirat kuitenkaan kauas tehneet tutkimusmatkoja, koko ajan olivat katse-etäisyydellä.


Saari ja VillaPreiskari toivottavat kesäkauden alkaneeksi!

Sähköt ja ekologisuus


Nykyään puhutaan paljon ekotehokkuudesta ja ympäristöystävällisyydestä mökkirakentamisessakin. Ja mikä ihme se nyt on, sillä ympärivuotisessa käytössä olevat vapaa-ajan asunnot kuluttavat usein tarpeettomasti paljon energiaa ja rahaa. Me käytämme huvilassa sähköä peruslämmitykseen, rakennustyökaluihin, valaistukseen, viihteeseen (telkkari- ja nettiriippuvaisuus iskenyt), joitain kodinkoneitakin löytyy (esim. imuri) ja joskus tulevaisuudessa pyykkiäkin pestään. Sun muuta elämää helpottavia sähkövempeitä hankittaneen. Sähköhellaa huvilaamme ei kuitenkaan tule vaan ruoka laitetaan puuhellalla, leivinuunissa tai ulkona kesäkeittiössä tulella.
 
Lämmitysvaihtoehtoja on paljon, mutta me valitsimme sähkön sen helppouden vuoksi. Saaressa oli jo valmiina sähköt ja lähin tolppakin miltei tontin nurkalla, joten emme käyttäneet omaa energiaamme pohtimalla muita mahdollisuuksia.


Ympärivuotiseen vapaa-ajan asumiseen suunniteltu huvila vaatii mielestämme tasaisen lämmön, jotta rakennus pysyy hyvänä vuodesta toiseen. Lisäksi sähköt saaressa helpottavat huomattavasti elämistä.
Kuvassa on hirren pätkään upotettu led-valot ja koko raskas komeus on pultattu keittiön katon läpi. Reunoille on vielä tulossa parit takorautaiset kynttilänjalat koristeeksi. Lampun alapuolella on keittiön ruokapöytä ja täytyypä myöntää, että pimeällä mainiosti näkee syödä iltapalaa: leivän päällä tomaatteja, paprikaa, basilikaa omasta kasvihuoneesta. Olotila on raukea ahkerasti rakennetun päivän ja leppoisten rantasaunan löylyjen jälkeen.
Kuvasta näkee myös haapalaudasta tehdyt leveät ikkunoiden ja ovien pielilaudat sekä limittäin tehty keittiön katto.

Ekologisuus on käsitteenä hyvin hankala ja keskustelua herättävä. On vaikea vetää mitään rajoja siihen minkä verran ihmisen tulisi olla ekologinen. Me pyrimme ekologisuuteen ja ettisyyteen pikkuhiljaa ja pienillä teoilla mukavuudesta tinkimättä.
Kun ihmisille jaetaan tietoa ekologisempaan elämään, puhutaan usein juuri mukavuustekijöistä: autoilun  määrästä, asunnon lämpötilasta ja suihkussa käymisestä. Annetaan mielikuva, että ympäristöä jotenkin säästääkseen on uhrauduttava johonkin epämukavaan ja vaivalloiseen asiaan. Kuitenkin tällainen tapa voi karkoittaa ihmisiä, vaikka on muitakin vaihtoehtoja elää hieman ekologisemmin kuin tinkiä mukavuudesta. Esimerkiksi voit vaihtaa ulkomaiset elintarvikkeet kotimaisiin. Kahvit, kaakaot ja teet Reilun kaupan tuotteisiin. Joukkoliikenne ottaa huomioon liikkumisissaan, jos se vain on mahdollista. Kierrätys ja jätteiden lajittelu. Onneksi kierrätys on jo muotia!
Usein pienet teot kantavat kauemmaksi.





Vapaapäiviä




Vietimme ihania aurinkopäiviä saaressa, kalastimme jään alta parilla verkolla ja valmistimme ahvenista herkullisia kalapullia,


saunoimme pitkän kaavan mukaan, poltimme roskia, vietimme aikaa koko perheen kera, seurasimme merikotkan leijailua. On se vaan upea lintu! Kerran vain räpsäytti siipiä ja muuten vain liiteli ja leijaili sen puolisen tuntia, jonka me näimme tuota suurta lintua.

Photo by Vesa Rantala

Ruokimme talitiaisia, sinitiaisia, varpusia, harakatkin vierailivat koirien ruokakupilla ja koirat vain nukkua rötköttivät auringossa kupin vieressä!
Nautittiin, niin ihmiset kuin eläimetkin.

 
Ja rakensimme, tottahan toki :)






Terassin puolella katon rajassa oleva kolmio sai ulkovuorauksen, Laudat on käsitelty pellavaöljyyn ja tärpättiin lorautettulla tervalla. Tervan tuoksu on sitten ihana! Tulee lapsuus mieleen ja kevätpäivät, kun isä tervasi puuvenettään.
Terva on tehokas ja luonnollinen puunsuoja. Tärppättiä käyttämällä saadaan terva ja pellavaöljy juoksevammaksi ja paremmin imeytymään puuhun. Käsittelemällä puu tällä seoksella useampaan kertaan saadaan puusta hyvin säänkestävä.


Nurkat suoriksi! Meidän silmää miellyttävät enemmän suorat hirsien päät kuin se, että osa hirsistä jätetään pitkiksi. Niinpä pistettiin moottorisaha laulamaan.



Rantasaunasta oli mukava tepastella sisään huvilalle, koska kuutamo valaisi polut.

Seuraavan kerran pääsemme huvilalle, kunhan jäät ovat huvenneet pois. Tällä hetkellä jäät ovat niin petolliset ettei sinne ole asiaa. Niin, jos ei halua humpsahtaa jääkylmään kylpyyn!

"Jippii, mamma kato, kato! Mä loikkaan!"



Jopa meidän Sampo odottaa saareen pääsyä ja tepsutteli jäiden joukossa vaikka ei normaalisti tykkää yhtään uimisesta.
Ja tuntui nauttivan keväästä :)

Makuuhuone

Nyt on makuuhuoneen seinät viimeistelty hiekkapaperilla, lakattu lattia, laitettu ikkunan reunoja kiertämään iki-ihanat haapalaudat ja kannettu sänky ja vaatekaappi paikoilleen.
Mikä ilo onkaan nukkua oikeassa sängyssä!

Photo by Vesa Rantala

Ikkuna on vielä ilman verhoja. Jotenkin tuntuu ettei ne niitä edes kaipaa. Kuitenkin yöksi voi sälekaihtimet laittaa kiinni ja estää auringonsäteiden pääsyn kutittelemaan silmäripsiämme.
Tai sitten sinne sopisi kalastajalangasta käsinvirkatut pitsiverhot...
Tai jotkut kevyet laskosverhot...



Kattoja

Tykästyimme haapalautaan kovasti ja naputtelimme sitä makuuhuoneen seinän lisäksi myös kattoihin, sekä makuuhuoneeseen että keittiön puolelle tupaan. Ns. olohuoneen puoli on ylös asti avoinna emmekä ole vielä yläkertaan siirtyneet rakentamaan. Tervapaperi on näkösällä. Ehkä sinne tulee myös haapalautaa tai sitten ei. Sen näkee sitten, että millainen fiilis meillä on, kun olemme edenneet rakennusvaiheessa sinne asti. Nyt on tärkeintä saada alakerta asuttavaan kuntoon.



Polttopuita tarvitaan myös kovasti, sillä rantasauna on puilla lämmitettävä ja sitä lämmitetään usein. Mikä sen ihanampaa kuin hikisen ja rankan työpäivän päätteeksi kunnon löylyt ja merivedessä uinti! Talvikautena rantasauna lämpiää myös, mutta avantoa ei olla (vielä) tehty, vaikka sitäkin kehutaan kovasti. Ehkä tulevina talvina avantokin ilmestyy...
Pikkupuita tarvitaan myös sisällä, sillä sinne tulee puuhella, leivinuuni ja takka. Emme halunneet ollenkaan sähköhellaa käyttöömme, sillä saaressa ei ole kiire mihinkään. Ruuan ehtii laittaa puuhellallakin.
Pikkupuiden kantamisessa meillä on mainio "apumies":


Väliseiniä

Huvilaan tulee alakertaan makuuhuone, saunaosasto ja tupakeittiö, jonka keskellä on puuhella-leivinuuni-takka -systeemi. Yläkertaan tulee oleskelutila telkkareineen ja tietokoneineen sekä makuuhuone.

Alakerran makuuhuoneen seinistä osa on hirrellä ja kauniisti piilutettuna, osa seinistä on laudoitettu haapalaudoilla, myös katto on kaunista ja vaaleaa haapalautaa.





Haavan puuaine on kevyttä, vaaleaa ja pehmeää. Lujuusarvoiltaan se vastaa kuusta. Lisäksi haapa pitää värinsä hyvin ja kellertyy huomattavasti hitaammin kuin esimerkiksi koivu. Haapapuu kutistuu kuivattaessa suhteellisen vähän ja sitä on suhteellisen helppoa työstää.

Nopeasti ajateltuna emme ehkä muista, että myös haapa kuuluu olennaisena osana kulttuuriimme. Kuusi ehkä tulee ensimmäisenä mieleemme sanonnasta "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto". Mutta jo esi-isämme käyttivät kalaretkillään korpijärvillä yhdestä haapapuusta tehtyjä ruuhia eli haapioita. Myöhemmin haapaa on käytetty mm. aidaksina, kirkkojen paanukatoissa, talojen pärekatoissa sekä aittojen ja riihien seinissä,joihin haapa antaa hienostuneen harmaan sävyn patinoituessaan. Suomessa tunnetaan myös jo 1800-luvulta peräisin olevia rakennuksia, joiden kantavatkin rakenteet ovat haapaa.

Haapa kuuluu olennaisena osana myös pihoille, haka-alueille, rannoille sekä peltosaarekkeisiin. Ja mitä olisikaan kesäinen tuulenvire ilman haavan lehtien havina!
Lampaiden ja karjan talviruokinta oli ennen vanhaan pajujen lisäksi myös haavasta tehtyjen kerppujen varassa. Myös perinneruokien valmistuksessa haavalla on osansa. Mm. Karjalassa lampaansärän valmistukseen käytettävät kaukalot olivat yleensä haapaa. Lisäksi havisevalla haavalla on myös sijansa monissa loruissa, saduissa ja tarinoissa.

"Oi haapa, sydämeni puu,
miten lehväsi värisevät!
Minun ihmissilmäni sumentuu -
sano, syksykö on vai kevät?

Sinun laillasi levottomaksi saa
minut ankara tuuli ajan.
Voin lasten suojaksi rakentaa
vain lauluni lehtimajan."


Aale Tynnin Puutarha, alunperin kokoelmasta Lehtimaja (1946).

Tammikuun pakkasessa

Keskipäivän aurinko noin kahdenkymmenen asteen pakkasessa.
Riemulla ei ollut rajoja, kun saarikoirat pääsivät juoksemaan jäälle
ja huvilalle.



Saaressa oli hiljaista: ei kuulunut talitinttien titityytä, ei näkynyt jäniksen jälkiä, ei oravia, ei edes hiirulaisia. Saarikoiratkin olivat ihan ihmeissään:



Ainoastaan huvilan sisältä kuului vasaran naputusta, kirveen kopsetta, höylällä hiomista, puuhellasta tulen rätinää,...


Ovet ja ikkunat

Sitkeällä työnteolla saatiin pellitkin kattoon sekä asennettiin ovia ja ikkunoita. Päästiin askel lähemmäksi huvilan näköistä asumusta.
Ovet ja ikkunat tilattiin Pihlalta. Voit tutustua heidän mallistoonsa täältä:
http://www.pihla.fi/

Ikkunoissa tarvittiin hieman talkootyötäkin. Kiitos vielä kerran kaikille!


Halusimme huvilaa paljon luonnonvaloa sisälle, Suomen pitkän ja pimeä vuodenajan vuoksi, joten ikkunat ovat Isot ja Raskaat.
Lattianrajan ja ikkunan alareunan väli on vähemmän kuin 70 cm, joten turvallisuusmääräykset vaativat, että lasi on oltava turvalasia. Sekös olikin painavaa!
Kuljetimme ikkunat pokineen talvella jäätä pitkin rantasaunan terassille odottamaan kesää ja sieltä sitten yksi kerrallaan kannoimme ne neljään mieheen paikoilleen. Pelkkä ajatuskin saa vieläkin selän kipuilemaan...

Yläkerran "kolmioikkuna" oli ihan miltei ihan simppeli juttu:


Sitten olikin mukava aloittaa talvi, kun pystyi tekemään sisähommia.
Ei tuullut pressun välistä eikä palellut sormenpäitä.

Kehikko, lähes valmiina

Pressujen alla on hyvä rakentaa, ei pienet tai hieman isommatkaan vesisateet haittaa eikä tarvitse kesken inspiraation lopettaa.


Otsalaudat maalattiin maanrajassa ja naulattiin paikoilleen, tuli heti valmiin näköistä. Välillä oli kyllä hurjaa katsoa rimpuilua:

Onneksi ei ole sattunut mitään! kop-kop-kop, pitää koputtaa puuta!


Aika huikeat on näkymät ylhäältä vaikkei huvila mikään jättikorkea olekaan,
noiden parrujen päälle rakennetaan yläkerran lattia. Sitten joskus...



Ja välillä pitää ottaa rennosti:

Rantasaunan terassin alla, keskikesän hellettä paossa, meidän saarikoirat Sampo ja Santtu.
Ja seurata saarielämää:
pitkänmatkan muuttajat levähdystauolla rannassamme. Seurasimme näiden yöpymistä ja aamuauringossa tanssimista kahden vuorokauden ajan.
Sitten ne jatkoivat matkaa pohjoiseen päin ja me jatkoimme rakentamista.

Ja saimme pellit katolle. Nyt saa sataa ja myrskytä!