Päivällä taitaa kesä ja syksy tapella keskenään, sillä niin kesäisiä päiviä on ollut. Aurinko houkuttelee vielä terassille kahvimuki kädessä siristelemään silmiä ja keräämään voimia talven varalle.
Meriharakoita ei enää näy, ovat muuttaneet talvehtimisalueilleen poikasineen. Talitinttien poikaset pirahtivat lentoon ja katosivat pihapiiristä. Västäräkki sentään vielä hyppelee, heiluttelee pyrstöään ja tsit-tsittelee luonamme. Myös "tukka-elvikset" eli tukkakoskelon pojat ovat kasvaneet melkoisiksi mötkölöiksi ja kaakattavat kovasti lempipaikkamme; laiturin vieressä saarikoirillemme, jotka eivät välitä niitä edes vilkaista! Sekös nostaa tukka-elviksien luuloja itsestään, kun kaakatus käy koirien korviin ja ne lähtevät laiturilta pois. Kyllä siinä koskelon pojat pörhistelevät kovasti ja isottelevat, kun saivat taas "peloteltua" laituriasukit pois" Kamera kuitenkin vielä epäilyttää ja linnut uiskentelevat hieman kauemmaksi.
Hieman haikealta tuntuu kesän loppuminen ja syksyn alkaminen, vaikka ihanan lämpimiä ovat olleet elokuun pimeät illat. Vuoden kiertokulkua on mielenkiintoista seurata ja siinä mukana elää. Jospas hienoinen haikeus sydämestäkin haihtuisi pois...
Ja auringonsäteitä keräisi varastoon:
2 kommenttia:
Kauniita, kauniita kuvia ja syksyistä tunnelmaa välittävä kertomus. Teidän saarenne kuulostaa aivan ihanalta paikalta, sellaiselta herrankukkarolta.....=)
Kiitos kehuista, tässähän ihan häkeltyy.
Olen kiinnostunut valokuvauksesta ja siinä minulla onkin pitkä tie kuljettavana: se on sellainen maailma että jatkuvasti oppii uutta, kivaa ja ihmeellistä. Mukavaa :)
Saaressa on kyllä elo ja olo sanoinkuvaamatonta, oma rauha ja hiljaisuus, luonto aistittavissa niin, niin monin aistein. Ja niin lähellä. Se on kyllä oma maailmansa!
Lähetä kommentti