Keittiö, kodin sydän

Sanotaan, että keittiö on kodin sydän.
Siellä herätään uuteen aamuun, suunnitellaan tulevaa päivää ja illalla viimeksi sammutetaan valot. Siellä vaihdetaan päivän kuulumiset, tavataan ystäviä, parannetaan maailmaa ja ajatellaan omia ajatuksia. Siellä keitetään, paistetaan ja leivotaan, säilötään ja nam! syödään. Eletään tätä päivää ja tehdään huomisen muistoja.

Villa Preiskarissakin aloitettiin suunnitteleminen tuvasta. Tosin keittiö ei ollut ykkösenä ajatuksissamme vaan takka-leivinuuni-puuhella -systeemi, joka on meillä kodin sydän. Sen sydämen ympärille muodostui tupa; kodin sydän. Ja keittiö. Kalusteet halusimme yhdelle seinälle ylisuurten ikkunoiden vuoksi. Villa Preiskarin terassin puoleinen seinähän on miltei täynnä ikkunaa ja ovea.

Marssimme toiveidemme kanssa keittiökalusteiden myymälöihin suunnittelijoiden juttusille ja kulutimme tosi paljon aikaa katsellen eri ovimalleja ja ratkaisuja. Topi-keittiöiltä saimme matkaamme ovimalleja myös itse huvilalle, joka oli mainio tilaisuus. Moni malli näytti kauniilta myymälässä, mutta paikanpäällä suorastaan kamalilta. Milloin ne "katosivat" hirsiseinään tai olivat muuten vaam ihmeellisen värisiä.

Topi-keittiöillä on saaristoon sopivia ovimalleja vaikka kuinka, katsopas täältä.

Itse asennus olikin sitten mielenkiintoinen juttu. Eihän piilutetussa hirsiseinässä ole tasaista pintaa...mutta siitä ei sen enempää. Sen vaiheen haluamme unohtaa. Pääasia on, että huvilassamme on keittiön kaapistot!

Tähän lasivitriiniin tulee vielä sisälle valot, jotta upea käsintehty piilutus näkyisi mihin vuorokauden aikaan tahansa eikä peity kaapin ovien taakse. Vitriinissä on lasihyllytkin, jotta mikään ei rikkoisi näkyvyyttä.

Kotikissaa lätkitään

Villa Preiskarin tuvan lattia kaipasi väriä. Kyllähän kunnon perinteinen lankkulattia lakattunakin on komea, mutta jotenkin kaipasimme huvilaamme perinteistä hirsipirtin tunnelmaa.

Maalikaupassa pähkäilimme ja valitsimme pienistä mallitilkuista parhaiten silmiimme sopivaa sävyä. Välillä mallit olivat pitkin poikin myymälän lattialla, tallustimme ympäriinsä ja tutkailimme miltä eri sävyt näyttävät, kun valo taittuu ikkunoista tai kattolampuista.

Mallit vähenivät pikkuhiljaa ja lopulta kolmesta värisävystä valitsimme kotikissa-nimisen maalin, jota sitten lätkittiin lattiaan. Lopputulos on mielestämme kaunis ja maalin nimikin niin hirsiseen tupaan passeli:
kotikissa.
Nyt on kissattomassakin tuvassa kissaa!

  

 

Talvi saaressa

Otsikko voi johtaa hieman harhaan, sillä emme sentään saaressa talvea asu vaan vietäme täällä kaiken mahdollisen vapaa-ajan ja rakennamme. Toiveissa on viettää joskus villa Preiskarissa joulu: kynttilöitä, kuusi ulkona terassilla, hyvää ruokaa ja seuraa, sininen hämärä ja hiljaisuus, joulusauna rantasaunalla, kiireettömyys, onni,...
Ja kokea kevät: kuulla jäiden lähtö, nuuskia ilmaa ja huomata kevään tulleen, tuntea poskipäillä auringon jo lämmittävän, kuulla ensimmäisten lokkien saapuvan, nähdä muuttolintujen paluu, istuttaa siemeniä multaan ja seurata niiden itämistä,...

 

Talvella on kiva saada punaiset posket rämpimällä umpihangessa koirien kanssa ja kun se kyllästyttää voi ottaa helpommasta ja hypätä kelkalle. Pitkäkoipisesta saarikoirasta saa aina kaverin!

Nauttia luonnosta ja päivän kierrosta, kauniin päivän jälkeen tulee aina ilta.

Tai sitten "harrastaa" rakentamista. Vuorossa eteisen lattiaa, päätykolmion vuorausta, päätyjen suoristamista, ja ennen kaikkea nauttia vapaapäivistä!

Piippu ja puuhella

Keskelle huvilaa tehtiin piippu. Yli 7 m korkeuteen kun käsin nostelee harkkoja, niin sai rantasaunaa lämmittää melkoisesti, jotta uupuneet lihakset saatiin notkeiksi. Aikaa ei silti kauaa mennyt, vaikka tarvittiin kaksi piippua ja ulosvientiä: toinen puuhellalle, joka tulee ylimmäisen kuvan eteen keittiön puolelle ja toinen takka-leivinuunisysteemille, joka tulee alemman kuvan eteen olkkarin puolelle. Kiitos valmispiippujen!

Piippujen välissö on oiva paikka ilmstointilaitteelle. Saadaan huuva vetämään puuhellan tuottamille katkuille. Villa Preiskarin emäntä kun taitaa tuon ruuan kuohuttamisen kattilan reunojen yli...

Aikoinaan Villa Preiskarin suunnittelussa lähdettiin liikkeelle tuvasta ja huvilan keskelle tulevasta takka-leivinuuni-puuhella-systeemistä, lämmönlähteen ja käytännöllisyyden vuoksi. Villan sydän.

Paljas harkko näytti rumalta villa preiskarilaisten silmään, joten maalia pintaan ja maalikaupassa alkoi tuntumaan, että hirren pintaa vasten vanha roosa sopii hyvin, joten sitä ostettiin. Nyt Villa Preiskarissa on sitten ihana possunpunainen piippu!
Pitäähän nyt sydämen olla punainen, vaikka sitte possunpunainen :)

Lattialle haluttiin tummaa laattaa ettei kaikki puunsälä ja hiilenkokkareet näy ja elävyyttä saatiin erikokoisilla ja erinäköisillä laatoilla.

Ja lopulta puuhella paikoilleen ja ensimmäiset tulet. Mikä nautinto, huvila tuntuu jo valmiilta!

Myös ulkona on välillä possunpunaista, joten senkin puolesta piipun väri ajaa asiaansa:

Kasvihuoneen kuulumisia

Villa Preiskarissa on pieni ja vanha kasvihuone, joka tosin alkaa peittyä ihan lepikkoon eikä aurinko sinne oikein edes yllä. Kuitenkin keväällä, auringon pikkusen pilkistäessä taivaanrannalla, pitää siemeniä pistää multaan ja vaalia pieniä taimia kuin kukkaa kämmenellä. Kyllä sieltä satoa on joka vuosi on saatu vaan nyt näyttää huonolta: huomenna alkaa syyskuu ja tomskut vasta innostuivat kukkimaan. Sato taitaa jäädä vain basilikaan ja chileihin. Paprikatkin vasta kukkivat.

"Laurilta laumaan ja Perttulilta peräti pois"

Ollaan edetty jo elokuun lopulle ja ilmassa on syksyn tuntua kovasti, ilmakin ihan tuoksuu syksylle. Yöt ovat jo niin, niin pimeitä ettei tuttu pihapiirikään tunnu enää tutulta vaan varovasti pitää saunapolulla astella.

Päivällä taitaa kesä ja syksy tapella keskenään, sillä niin kesäisiä päiviä on ollut. Aurinko houkuttelee vielä terassille kahvimuki kädessä siristelemään silmiä ja keräämään voimia talven varalle.

Meriharakoita ei enää näy, ovat muuttaneet talvehtimisalueilleen poikasineen. Talitinttien poikaset pirahtivat lentoon ja katosivat pihapiiristä. Västäräkki sentään vielä hyppelee, heiluttelee pyrstöään ja tsit-tsittelee luonamme. Myös "tukka-elvikset" eli tukkakoskelon pojat ovat kasvaneet melkoisiksi mötkölöiksi ja kaakattavat kovasti lempipaikkamme; laiturin vieressä saarikoirillemme, jotka eivät välitä niitä edes vilkaista! Sekös nostaa tukka-elviksien luuloja itsestään, kun kaakatus käy koirien korviin ja ne lähtevät laiturilta pois. Kyllä siinä koskelon pojat pörhistelevät kovasti ja isottelevat, kun saivat taas "peloteltua" laituriasukit pois" Kamera kuitenkin vielä epäilyttää ja linnut uiskentelevat hieman kauemmaksi.

Hieman haikealta tuntuu kesän loppuminen ja syksyn alkaminen, vaikka ihanan lämpimiä ovat olleet elokuun pimeät illat. Vuoden kiertokulkua on mielenkiintoista seurata ja siinä mukana elää. Jospas hienoinen haikeus sydämestäkin haihtuisi pois...

Ja auringonsäteitä keräisi varastoon:

Metsäretkiä ja gurmee-ruokaa

Villa Preiskarissa piipahdetaan usein kävelemässä huvilan takaa alkavassa metsässä, milloin kylävieraiden lasten kanssa seikkailemassa, milloin koirien kanssa nuuskimassa mielenkiintoisia koloja tai muuten vain haahuilemassa.

Onkohan menninkäisen naavaparta unohtunut oksalle?

Metsä on ihana paikka. Vaikka kulkisi samoja polkuja, niin aina voi löytää uusia asioita: naavaisia puita, menninkäisten koloja tai lintujen pesiä. Saarikoiratkin ovat oppineet nauttimaan metsäpoluista.

Tavallisesti Villa Preiskarin mamma kävelee siellä yksin, vain koirat matkassa ja ilman kameraa, mutta tänään teimme metsäretken kahdestaan ja kamerakin oli matkassa. Niin ja tietysti saarikoirat!

Löysimme puun, jonka kasvupaikka oli hieman kummallinen. Piti hieraista muutaman kerran silmiä ennen kuin uskottiin. Kyllä, kiven päälle oli puu juurensa asettanut!

Metsäretken jälkeen saarikoirat putsaavat tassunsa ja käpertyvät terassin alle varjoon päiväunille.

Mutta Villa Preiskarin mamma etsi sieniveitsensä ja teki haperokastiketta: paloitellut haperot paistetaan voissa, lisätään ripaus suolaa ja pippuria, sipulia, muutama lusikallinen pippurista tuorejuustoa, loraus kolmen juuston kermaa ja annetaan porista puuliedellä kunnes omasta maasta kuokitut uudet perunat ovat kypsyneet.
Jälkiruuaksi paistetaan samalla tulilla nopeasti kananmuna-lättyjä (normaliin taikinaan lisätään vain tuplamäärä kananmunia, silloin lättyset nousevat pannulla reunoiltaan kupeiksi) vatkataan kermavaahtoa ja "lättykupin" päälle laitetaan vielä tuoreita mansikoita ja mustikoita. Nam!

Höysteeksi oman kasvimaan salaatteja, herneenpalkoja ja pinaattia. Kunnon lähiruokaa. Voiko ihminen muuta gurmee-ruokaa arkipäivänä halutakaan?

Villa Preiskarin mamma vasta opettelee sieniruokien laittamista, joten kertoisitko oman sieniruoka-reseptisi minulle kokeiltavaksi ja opeteltavaksi?
Mamma kiittää ja kumartaa